Kivilehdon peliura päättyy tähän kauteen – Ura jatkuu Classicin penkin takana

Suomalaisen salibandyn puolustajakonkari, MM-kisoissa tähdistökenttään valittu Juha Kivilehto päättää uransa tähän kauteen. Kivilehdon nykyinen seura SC Classic tiedotti asiasta lauantaina. Vielä MM-finaalin jälkeen lauantaina konkari oli arvoituksellinen uransa jatkosta.

– Aika näyttää, miten asiat menevät, Kivilehto sanoi tuolloin Sportin Maailman haastattelussa.

Pitkään ei siis tarvinnut arvuutella sitä, nähdään Kivilehto pelaamassa vuoden päästä pelattavissa Sveitsin MM-kisoissa. Classic-puolustajan ura päättyy keväällä ja ensi kaudesta lähtien peliasu vaihtuu tamperelaisseuran päävalmentajan pukuun.

– Koin hiljalleen, että peliura olisi hyvä päättää omin ehdoin ja huipulla. Vaihtoehto ja aloite siirtyä Classicin päävalmentajaksi tuli toiminnanjohtaja Pasi Peltolalta. Muutamia päiviä asiaa mietittyä päädyin tarttumaan tähän hienoon mahdollisuuteen, Kivilehto kertoi F-Liigan verkkosivuilla.

Kivilehto on pelannut SC Classicin riveissä kaudesta 2017-2018 lähtien. Tamperelaisseuraan mies siirtyi Ruotsista. Aivan puskista ei Kivilehdon päävalmentajaksi hyppääminen miehelle tullut.

– Asiaa oli aloitettu valmistella jo muutama vuosi aiemmin. Koen, että on iso kunnia ja vastuu tulla pyydetyksi näin menestyneen organisaation päävalmentajaksi, Kivilehto pohti.

VFT:ssä pelaajauransa vuonna 1997 aloittanut Kivilehto on ehtinyt kiertää salibandymaailmaa monissa eri paikoissa. Hän on pelannut useamman vuoden Ruotsissa ja nähty on menestysvuosia niin SSV:ssä kuin myös nyt Classicissa. Suomen mestaruuden Kivilehto on voittanut peräti neljässä eri seurassa.

Oppia ammennettu menestysvalmentajilta

Vuosien aikana hän on pelannut monien menestysvalmentajien alaisuudessa, kuten Petteri Nykyn, Mika Ahosen ja Tommy Koposen sekä nykyisin Samu Kuitusen valmentamana Classicissa. Vuosien aikana mies on ammentanut oppia myös valmentamiseen.

– Jokainen urani aikainen valmentaja on opettanut itseäni paljon pelaajana, siitä iso kiitos heille. Oppia on tarttunut sekä Suomesta että Ruotsista. Classicin aikana peli- ja harjoitusmatkat olen kulkenut valmentajien kyydissä ja olen saanut hienoa oppia pelistä, lajista, urheilusta ja elämästä, kaiken muun lisäksi, neljän MM-kullan mies totesi.

Kivilehto seuraa tehtävässään Classicin päävalmentajana Samu Kuitusen viitoittamaa tietä. Seuran toiminnanjohtaja Pasi Peltola on pitänyt menestyneen pelimiehen valintaa seuraavaksi päävalmentajaksi selvänä vaihtoehtona.

– Kivilehto on osoittanut olevansa suurten pelien mies, jolla on laaja ja syvä ymmärrys Family-yhteisöstä, pelistä sekä elämästä. Haluamme kehittää noria lupauksiamme olemaan parhaimmillaan suurina hetkinä, niin elämässä kuin urheilussakin, Peltola tiivisti.

Kivilehdon valmennustiimiin kuuluvat ensi kaudella Vesa-Matti Virtanen, Henri Toivoniemi, Jori Järvenpää ja fysiikkavalmentajana Ari Haapalainen. Valmennusryhmä ei ole vielä lopullinen, vaan siitä Classic tulee tiedottamaan vielä myöhemmin lisää.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Esa Takalo / F-Liiga

Views: 137

Comments

comments

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi