Torstai-iltana Rauman Äijänsuon kiekkopyhätössä kohtasivat alkukaudella matalalennossa olleet Lukko ja Kärpät. Lukko koki ottelussa kauden ensimmäisen kotitappion, sillä loppunumerot oli 1-2 (1-1, 0-0, 0-1).
Avauserä oli todella vauhdikas ja paikkoja oli molemmissa päissä. Maaliin asti kiekko saatiin vain kahdesti ja Lukolta osui Joakim Hillding. Kärpiltä puolestaan osui Julius Junttila.
Kähkönen ja Rynnäs sankareina
Toisella kaksikymppisellä jatkui sama vauhti ja intensiteetti, mutta verkko ei heiluvat kertaakaan hyvistä paikoista huolimatta. Kaapo Kähkönen ja Jussi Rynnäs selvisi muutaman kerran taidolla ja tuurilla.
Rynnäs oli kahden erän jälkeen työllistetympi maalivahti 22 torjunnallaan, kun taas Kähkönen selvisi viidellätoista.
Saku Mäenalanen oululaisten sankari
Päätöserän ensimmäisellä kympillä molemmilla oli paikkansa, mutta kumpikaan ei lähtenyt mihinkään yltiöpäiseen hyökkäämiseen, vaan puolustuksen kautta mentiin.
Erää oli pelattu 12 minuuttia, kun Miska Humaloja toimitti kiekon maalille ja Saku Mäenalanen jatkoi sen hiuksenhienosti yli maaliviivan.
– Meillä oli momentumimme ennen Kärppien toista maalia, mutta emme vain saaneet sisään totesi Lukko-luotsi Pekka Virta.
Raumalaisryhmä yritti kaikin keinoin lopussa tasoitusmaalia, mutta lopullta unelma hautautui 28 sekuntia ennen loppua Ville Vahalahden saamaan kaksiminuuttiseen.
– Lukko on huippuvireessä ja Pekka on tehnyt täällä hienoa työtä haasteellisen viime kauden jälkeen. Torstai-iltana Rauman Äijänsuon kiekkopyhätössä kohtasivat alkukaudella matalalennossa olleet Lukko ja Kärpät. Lukko koki ottelussa kauden ensimmäisen kotitappion, sillä loppunumerot oli 1-2 (1-1, 0-0, 0-1).
Avauserä oli todella vauhdikas ja paikkoja oli molemmissa päissä. Maaliin asti kiekko saatiin vain kahdesti ja Lukolta osui Joakim Hillding. Kärpiltä puolestaan osui Julius Junttila.
Kähkönen ja Rynnäs sankareina
Toisella kaksikymppisellä jatkui sama vauhti ja intensiteetti, mutta verkko ei heiluvat kertaakaan hyvistä paikoista huolimatta. Kaapo Kähkönen ja Jussi Rynnäs selvisi muutaman taidolla ja tuurilla.
Rynnäs oli kahden erän jälkeen työllistetympi maalivahti 22 torjunnallaan, kun taas Kähkönen selvisi viidellätoista.
Saku Mäenalanen oululaisten sankari
Päätöserän ensimmäisellä kympillä molemmilla oli paikkansa, mutta kumpikaan ei lähtenyt mihinkään yltiöpäiseen hyökkäämiseen, vaan puolustuksen kautta mentiin.
Erää oli pelattu 12 minuuttia, kun Miska Humaloja toimitti kiekon maalille ja Saku Mäenalanen jatkoi sen hiuksenhienosti yli maaliviivan.
– Meillä oli momentumimme ennen Kärppien toista maalia, mutta emme vain saaneet sisään totesi Lukko-luotsi Pekka Virta.
Raumalaisryhmä yritti kaikin keinoin lopussa tasoitusmaalia, mutta lopullta unelma hautautui 28 sekuntia ennen loppua Ville Vahalahden saamaan kaksiminuuttiseen.
– Lukko on huippuvireessä ja Pekka on tehnyt täällä hienoa työtä haasteellisen viime kauden jälkeen. Oli tosi kova peli ja tarvitsemme vähän onneakin. Alussa Lukko tuli niin lujaa, ettei oltu ihan valmiina kaksinkamppailupelaamiseen, mutta sitten päästiin peliin. Meillä on sitkeä joukkue ja iso sydän pelaajilla sekä Rynnäkseltä hyvä peli, totesi Kärppä-käskijä Mikko Manner.
– Tänään oli vaatimustaso tosi korkea ja sehän ei aina näy tuonne katsomoon. Jonnekin se maali aina tulee ja nyt se tuli tuonne. Meiltä lähti peli vähän liikaa laukalle, sanaili puolestaan Virta.
– Meidän tarina on vielä ihan alussa ja olemme tässä vielä oppimissa, totesi Virta lopuksi
Maalit:
11.28 1-0 Joakim Hillding (Ville Vahalahti, Toni Koivisto)
14.29 1-1 Julius Junttila (Miika Koivisto, Lasse Kukkonen) yv
52.04 1-2 Saku Mäenalanen (Miska Humaloja)
Torjunnat:
Kaapo Kähkönen: 9+6+4 = 19
Jussi Rynnäs: 11+11+8 = 30
Jäähyt:
Lukko:
Kärpät:
Yleisöä:
3 315
Kierroksen muut ottelut:
Jukurit – JYP 0-3 (0-2, 0-0, 0-1)
KalPa – SaiPa 3-4 ja (1-0, 1-2, 1-1, 0-1)
KooKoo – TPS 1-4 (0-0, 1-3, 0-1
Sport – HIFK 4-1 (2-0, 0-1, 2-0)
Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Views: 37
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?